• Facebook feedi, fanita meitä!

  • Vene Båt 2017

    Pienen tauon jälkeen Snorkkeli.netin toimitus suuntasi jälleen kauden avaustapatumaan venemessuille. Perjantaina päivätyöt meinasivat ikävästi häiritä iltapäivälle suunniteltua messureissun aloitusta, mutta lopulta saimme kuitenkin siirrettyä itsemme messukeskuksen suuntaan. Tälle vuodelle ns. trade day oli ajoitettu perjantaille klo 10-14 ja sen jälkeen messut aukesivat suurelle yleisölle.

    Messarin käytävillä oli vielä iltapäivästä kohtuullisen hyvin tilaa, mutta suurimmissa (kiinnostavimmissa?) veneuutuuksissa alkoi olla jo jonoa. Ainakin Nord Starin 47 jalkaiseen jättiläiseen olisi pitänyt jonottaa, eikä se ihan niin paljoa kuitenkaan kiinnostanut. Targa 44 flybridgeltä sai hyvän otoksen messuhallin isojen veneiden osalta. Ne puuttuivat. Aiemmilta vuosilta tutut yli 50-jalkaiset Princesit yms. puuttuivat täysin. Sea rayn osastolta löytyi noin 35 jalkaisia jahteja ja hienohko pienoismalli, jossa luvattiin malliston jatkuvan 46 m asti. Myös purjeveneiden osalta jäätiin vain muutamaan esillä olevaan yksilöön. Aiempina vuosina tähän en ole kiinnittänyt kovin tarkkaan huomiota, mutta ainakin isojen moottorijahtien osalta tämä vuosi vaikuttaa aiempian heikommalta. Eikös sen talouskasvun pitänyt jo olla hienoisessa kasvussa? Purjehdus kokonaisuutena on kuitenkin esillä, jollia ja rc-veneitä pääsee kokeilemaan tai katselemeen altaalla 7 hallin pohjoispäädyssä.

    Mutta ne sukeltajat, niiden takia messuille kuitenkin loppuviimeksi oltiin menossa. Vanhaan ns. purjevenehalliin on jo pitkän aikaa koottu messujen ajaksi Uusi aalto Water expo vesitemmellyskenttä. Tämä pitää sisällään massiivisen kokoisen, mutta perinteitä kunnioittavan vuotavan altaan. Ohjelma noudattelee pääpiirteittäin aiemmilta vuosilta tuttua kaavaa, wakeboardingia, SUPpausta, melontaa yms. Tälle vuodelle altaan reunalle on viritelty puhaltimet, joten jonkinlainen surffaus onnistuu altaalla, ainakin näytöstasoisesti.

    Uusi aalto altaan reunalta löytyy myös se suuri yksinäinen, eli ainut sukellusalaan suoremmin liittyvä toimija. Sea safety on esittelemässä omaa toimintaansa ja toivottavasti järjestämässä intro-sukelluksia uusi aalto altaalla. Tämä jäi kaikessa hässäkässä varmistamatta, mutta koitetaan selvittää asia ja päivitetään juttua sen osalta.

    Yläkerrasta 5 hallissa majaa pitää Ursuk, mutta siellä ei muutamaa kuivapukua enempää näyttänyt sukellustavaraa olevan esillä. Huppareita ja talvitakkeja senkin edestä. Tiedä sitten, onko uuden omistajan myötä painopiste siirtynyt yksinkertaisempaan tekstiilituotantoon?

    Kaiken kaikkiaan messujen anti sukeltajille noudattelee ikävä kyllä perinteistä linjaa. Anti on jo pitkään ollut melko heikkoa. Aikanaan näiden messuraporttien kirjoittelun alkuaikoina tarjolla oli sentään yli 10 näytteilleasettajaa suoraan sukellusalaan liittyen. Kaukana on ne ajat. Sukellusliikkeiden määrä on aina elänyt eräänlaista aaltoliikettä, suurista tekijöistä Aquaworldin lopetus on tainnut olla se merkittävin. Ala taitaa hakea edelleen uomiansa. Venemessujen valossa tilanne on heikko.

    Venemessut ovat avoinna seuraavasti:

    Aukioloajat
    la-su 11.-12.2. klo 10-18
    ma-pe 13.-17.2. klo 11-20
    lauantai 18.2. klo 10-18
    sunnuntai 19.2. klo 10-17

    Liput
    Aikuiset 18 €/hlö
    Iltalippu ma – to klo 17 jälkeen 13 €
    Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 11 €/hlö
    Perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 39 €
    Ryhmälippu (väh. 10 hlöä) 11 €/hlö
    kommenttia Jätä kommentti

    Syötä kuusi merkkiä jotka näkyvät kuvassa.

  • Sosiaaliset saitit

  • Shop.snorkkeli.net

  • DAN Europe

    Klikkaa DAN logoa kun haluat liittyä DAN jäseneksi tai uusit jäsenyytesi.

    Käytä oheista Sponsorinumeroa aina kun liityt DAN jäseneksi tai uusit jäsenyytesi.
    DAN Europe Sponsor nr 89543
    Snorkkeli.net kiittää tuestasi.