Paalujen päällä

Koulu sijaitsee Oslon ulkopuolella, ja se on rakennettu 100 metriä pitkän laiturin päälle. Rakennuksen meren puoleisessa päässä sijaitsevat eri alojen alueet, kun taas sisemmässä päässä majoitustilat joissa oppilaat yöpyvät lyhyiden kurssien aikana. Rakennuksesta löytyvät myös opetustilat, hallintotilat ja painekammari. Jopa pieni sauna on löytänyt paikkansa aivan laiturin kärjestä. Tarina kertoo että ryhmä suomalaisia oppilaita ei kyennyt selviytymään ilman saunaa, ja rakensivat ensitöikseen sellaisen. Jos he myös joivat vodkaa ja heittivät veistä, ei tarina kerro mitään...
 
Koska itse koulu sijaitsee veden päällä, ovat harjoitukset todella tehokkaita. Ainoastaan allasharjoituksiin pitää poistua kuivalle maalle, uimahalliin. NYD on yksityinen osakeyhtiö, ja saa rahoitusta valtiolta oppilaiden peruskoulutukseen. Kuitenkin koulutus maksaa 32 000 Norjan kruunua kurssilaiselta. Tosin kurssin päätyttyä saa oppilas todistuksen, joka avaa ovet lukuisiin vaihteleviin työpaikkoihin.

Nopea pätevyys

Oppilaat voivat kävellä sisään, tulla ulos 16 viikon jälkeen ja kutsua itseään rakennus sukeltajaksi. Se on todella kiinnostava näkökulma koulutukselle, sillä monikaan muu koulutus ei pysty tarjoamaan näin korkeaa tasoa yhtä lyhyessä ajassa. Freddy Westerlund on 28 vuotias, ja yksi kurssin ruotsalaisista oppilaista.  ” Aikaisemmassa työssäni sain vamman ja minun piti kouluttaa itseni uudelleen”, kertoo Freddy. Hän valitsi rakennussukeltaja koulutuksen, sillä se antoi mahdollisuuden palata takaisin työelämään nopeasti.  ”Olen aina tuntenut vetoa veteen. Vasta koulussa opin sukeltamaan. Nyt olen useasti miettinyt miksi en opetellut sitä jo aikaisemmin. Nyt en voi edes kuvitella että joskus tuntuisi tylsältä hypätä pukuun ja alkaa työskentelemään. Ensin haluan ulos ja hankkia kokemusta. Ehkä myöhemmin työ alkaa tuntua rutiinilta ja siitä tulee yksitoikkoista. Silloin harkitsen ehkä jatkokoulutusta” lopettaa Freddy. Hän etsi aluksi koulutusmahdollisuuksia tarkkaan. Silloin hän huomasi, että sukellusalalla löytyy useita eri mahdollisuuksia. Hän olettaa että uusia tutkimusmahdollisuuksia löytyy aina, joten riskiä että työstä tulisi pitkävetistä ei ole.

Vettä puvussa

Jokaisella sukelluskurssilla täytyy oppilaiden käydä läpi paljon teoriaa ennen kurssin läpäisemistä. Samoin rakennussukeltajakursseilla. Minkä sukelluskoulun henkilö valitseekaan, voidaan olla varma yhdestä asiasta. Kurssi alkaa sukelluksen ABC:llä. Se on tarpeellinen monestakin syystä. Ensinnäkin, oppilailla saatta olla lupakirja monen vuoden takaa, jolloin taitojen  palauttaminen mieleen on tarpeen. Toisekseen, kurssilla saatta olla henkilöitä, jotka eivät ole koskaan sukeltaneet. Yllätykseksi kurssilla 25% oppilaista ovat ensimmäistä kertaa sukeltavia. Teoriaosuus sisältää lainsäädännön sukelluksen ympärillä, sukelluslääketiedettä, sukellusfysiikkaa ja dekompression teoriaa. Lisäksi kurssilla käydään läpi merimiestaitoja, ensiapua ja painekamari hoidon takana olevaa teoriaa

Tietenkin sukeltaminen opetellaan vedessä, joten kurssi sisältää paljon sukellusaikaa.  Jotta tutustuisin lähemmin sukellusrutiineihin sain luvan seurata harjoitussukellusta oppilas Martin Nilssonin mukana. Koulu käyttää DUI-kokopukuja, joka muistuttaa tavallista kuivapukua. Mutta mansetit kaulan ja ranteiden ympärillä puuttuvat ja vesi voi näin virrata vapaasti. Pinnalta ohjataan letkujen kautta 35-asteista vettä, joka levittyy  tasaisesti jokapuolelle pukua. Letkut ovat kiinnitetty venttiilisysteemillä toiseen lonkkaan ja sukeltaja voi itse kontrolloida vesimäärää. Pinnalla seisoo kuljetettava öljypannu, joka pumppaa jatkuvasti alas uutta vettä. Jalat upotetaan suuriin lyijykenkiin sillä on erittäin tärkeää että pohjalla seisotaan tukevasti. Painavien työkalujen hallinta, joka myös opetellaan kurssilla,  on muutoin todella vaikeaa.  

Ahtaan paikan kammo

Martin ja minä menemme veteen sukelluskellossa, joka on kuin ylösalaisin käännetty peltipurkki.  Me olemme yhdistetty kelloon ilmaletkuilla, kommunikaatiovälineillä sekä lämminvesiletkuilla. Kellonhoitajan huone on sukelluskoululla keskellä laituria. Tuntuu kuin istuisi laivan kölissä ja tulla ylös vedestä sulkujen kautta. Kelloa voidaan hinata ylös ja alas ja sitä ohjataan kontrollihuoneesta. Siellä istuu oppilas ja ohjaaja, jotka vahtivat työnkulkua. Sukeltajat ovat myös koko ajan puhelinyhteydessä kontrollihuoneen kanssa. On todella mielenkiintoista olla seurattu koko sukelluksen ajan. Sukeltajilla on paljon ajateltavaa työn touhussa, joten on mieluisaa että toiset hoitavat käytännön asiat kellon ympärillä. Kellon sisäpuolella on käsittämättömän paljon letkuja, mittareita ja venttiilejä. Olen iloinen, että se on Martin, joka käsittelee niitä. Istumme reunalla ja laitamme suuret Kirby Morgan-kypärät päähämme. Minä pohdin, miten saan yli 2 metrisen vartaloni tungettua pienen kellon sisään. Onneksi saan kivuta sisään ensin. Saan käyttää apuna muutamia jooga-asentoja, venytän selkää kuin kissa, käännän niskani 120 asteen kulmaan ja ristin jalkani seisovaan lootusasentoon niin että kantapäät osoittavat ulos. Tai siltä se ainakin tuntuu. Alas laskeutuminen alkaa muiden ohjatessa sukellusta. Huolellisesti tehty suunnitelma pannaan toimeen.

Kuukävelyä

Laskeudumme pohjaan ja astumme ulos kirkkaaseen Norjan veteen. Ajattelen: eikö ole vähän luksusta käydä sukelluskouluts niin hyvässä näkyvyydessä. Tai oikeastaan, Oslon vuonon sisäosaa ei luultavasti kutsuta helmeksi norjalaisessa sukelluksessa.  Hyppäämme pohjaan kuin astronautit kuukävelyllä. Kohta olemme perillä, jossa Martinia odottaa valmiina huuhteluvälineet. Koneen rakenne on yksinkertainen. Vain säädettävä suukappale teräsletkun päässä ja pidike. Väline on kuitenkin todella tarpeellinen ja tehokas, kun korjaukset pitää suorittaa rakenteille, jotka ovat mudan ja hiekan peitossa. Kaukaa kuulen että toiset sukeltajat työskentelevät paineilmavasaran kanssa. On mahdotonta kuulla, mistä suunnasta äänet tulevat. Martin ja min hypimme ympäriinsä että löytäisimme heidät. Juuri silloin törmäämme toiseen pariin, joka on juuri lopettamassa vuoronsa.Heidät hinataan sukelluslaiturille, jossa he voivat istua ja levätä. Rakennussukeltajan työssä pitkät pohja-ajat ovat yleisiä. Niinpä dekompressiot ovat osa arkea. Mieti että istut penkillä, katselet kaunista, vihertävää vettä, laitat lämmöt täysille ja annat muiden huolehtia syvyydestä ja ajasta. Se tuskin on pahinta mitä ihminen on tehnyt. Minä haluan sukelluslaiturin seuraavalle hylkysukellukselle. Ja se asennetaan moottorin jäähdytinveden ulostuloaukon välittömän läheisyyteen.

Työ pinnalla

Pinnalla meidät otetaan vastaan auttavin käsin. On tärkeää antaa kehon levätä raskaan sukelluksen jälkeen, niinpä pinnalla löytyy monta käsiparia auttamassa puvun riisumisessa ja muissa käytännön asioissa. Lisäksi kontrollihuoneessa on valmiina turvasukeltaja ja johtojen hoitaja, jonka tehtäviin kuuluu vahtia että ilma- ja lämminvesijohdot toimivat kunnolla. Sukellusia tehdään aamu- ja iltapäivällä. Lounaalla kaikki puhuvat sukelluksesta. Minä juttelen ruotsalais-tanskalaisen Jan Ronald Wettergrenin kanssa. Hän on sukeltanut vuodesta 1986 ja päätti 38-vuotiaana hakeutua koulutukseen.  ” Lapsena asuin 5 vuotta Rundenissa, Norjan saaristossa. Paikka, josta löydettiin ”Rundenin aarteet”, noin 57 000 kulta- ja hopearahaa. Löydön teki urheilusukeltaja vuonna 1972. Aarre inspiroi minua pikku  poikana, ja herätti oman kiinnostukseni veden pinnan alle.”, lopettaa Jan. Toisella puolen pöytää istuu joukon ainoa tyttö. Hän on 22- vuotias norjalainen Linn Rokens. Hän on ollut CMAS-sukeltaja jo 7 vuotta, ja on jo pitkään tiennyt että sukelluksesta tulee hänelle ammatti. ” Isälläni on pieni firma. Siellä teemme myös sukellustöitä. Siksi tiedän, että se on ennen kaikkea kovaa ruumillista työtä ja yleensä olenkin ainoa tyttö työssä”, kertoo Linn. Hänellä on realistinen käsitys työstä veden alla. Tulevaisuudessa hän haluaisi mieluiten yhdistää työt veden alla toimistotyöhön. Hän auttoi minua kameran kanssa, ja keskusteltuamme valokuvauksesta, paljastaa hän sen olevan mielipuuhaansa veden alla. Hän voisi kuvitella työskentelvänsä dokumentoijana, vaikka työ ei olisikaan luovinta, mitä kameran kanssa voi tehdä.

Työmahdollisuudet

Monilla oppilailla on jo rekrytointi keskusteluja firmojen kanssa, ja työmahdollisuudet näyttävät todella positiivisilta. NYD mainitsee että pääsääntöisesti kaikilla on työpaikka kurssin jälkeen. Toiset tulevat kurssille, sillä he haluavat päästä palomieheksi sukeltajina. Sukelluskoulutus NYD:ssä on ilmeisen tärkeä meriitti siellä. Toinen suuri ryhmä opiskelijoista ovat käsityöläiset. He haluavat laajentaa osaamansa alaa veden alle.  Monet meistä rakastavat sukeltamista. Unelmoimme että voisimme tehdä harrastuksesta ammatin. Mutta minä en olisi varma, että ammattisukeltaja olisi oikea tapa meille tienata leipänsä. Tämä tie vaatii enemmän kuin että on vain innokas sukeltaja. Oppilaat koulussa satsaavat koko sydämensä tulevalle ammatille. Vaikka sukeltajia onkin eri taustaisia, ei joukosta löydy yhtäkään, joka valitsi koulutuksen työn jännittävyydeen takia. Kotimatkalla Norjasta ajattelen hieman kateellisena sukeltajien sisältörikasta arkipäivää sukelluslaiturilla. Mietin, jos minä seuraavassa elämässäni ilmoittautuisin kurssille ja valmistuisin rakennussukeltajaksi.

Tämä artikkeli on julkaistu vuoden 2005 toukokuun DYK lehdessä . Kaikki artikkelin materiaali on DYKin omaisuutta ja julkaistu Snorkkeli.netissä DYKin luvalla.  Artikkelin on Snorkkeli.netille suomentanut Paula Stenfors.