| Thaimaa - Similan safarilla |
|
|
|
| Kirjoittanut Teksti ja kuvat ©Lauri Henttonen | |||||||||||||||||||||||||
| 21.10.2006 | |||||||||||||||||||||||||
Sivu 3 - 5 Toinen sukelluspäivä 11.3.2006 Aamu valkeni aurinkoisena. Ajoimme Elephant Rockille, missä oli jo valmiiksi pari alusta sukeltajineen. Usein paikassa virtaa voimakkaasti, mutta nyt vuoroveden suunnan vaihtuminen sattui sukelluksen loppuun eikä virta riepotellut meitä pahemmin. Nimensä mukaisesti paikassa on kiviä ja kallioita, ja elefantin pään muotoinen kallio näkyy pinnallekin. 8.00 ensimmäinen sukellus: Elephant Rock En nähnyt juuri lainkaan kiinnostavia kaloja, vaikka paikalla parveilee usein isoja tonnikaloja ja Trevallyja. Yksi kilpikonna tuli vastaan pariinkin otteeseen, mutta en saanut siitä kelvollista kuvaa vähäisen valon takia. Ohessa muutama kuva läpiuinneista ja maisemista, näkyvyys oli 30-40 metrin luokkaa.
12.00 toinen sukellus: Atlantiksen hylky, saari #8 Olimme hylyn lähellä matalassa lahdessa parkissa jo pari tuntia ennen sukellusta. Laivan aurinkokansi oli tyhjä, sillä keskipäivän aurinko porotti todella polttavasti. Sukelluksen aluksi vastaan tuli kilpikonna. Hylyn keula on noin 15 metrin syvyydessä ja perä 30:ssa metrissä. Hylky on uponnut muutama vuosi sitten, ja aluksen ympärille on levitelty tavaroita laivan sisältä. Esimerkiksi laivan jauhesammutin löytyy 34:stä metristä. Hylyllä asustelee muutamia Bat Fishejä, joista ohessa yksi kuva. Hylky on pieni ja nopeasti katsottu. Loppu sukelluksesta vietettiin värikkäällä riutalla 10 metrin paikkella, ja korallia oli joka lähtöön. Riutalla tuli vastaan mm. Titan Trigger Fish, joka oli parkkeerannut itsensä puhdistettavaksi. Kala pönkkäsi itsensä korallien väliin selkäeväänsä käyttäen. Oheisessa kuvassa Divemasterimme, jonka samainen Titan Trigger herätti päiväuniltaan. Collare Butterfly Fish -parvi oli myös saapunut puhdistusasemalle kauniiseen jonoon, ja Cleaner Wrasset tekivät työtänsä. Sukelluksen kesto oli 59 minuuttia ja maksimisyvyys 30 metriä.
16.00 kolmas sukellus: Koh Bon, Mantoja etsimässä Aluksen kapteeni oli aiemmin päivällä kuullut, että Koh Bonilla on nähty Mantoja. Lähdimme etsimään niitä. Mantojen etsiminen voi olla joskus tylsää, koska lopputuloksena voi olla tuntien tuijottelu siniseen näkemättä vilaustakaan itse kalasta. Tällä kertaa meillä oli onni matkassa, ja näimme kaksi hienoa yksilöä.
17.30 neljäs sukellus: Koh Bon Auringon laskiessa sukelsimme sinisen hetken sukelluksen samassa paikassa. Enää ei näkynyt Mantoja, ja virta oli kovempaa. Sukellusaika oli 49 minuuttia ja maksimisyvyys 20 metriä. Aika huippu päivä! Hienoja kalliomaisemia ensimmäisellä sukelluksella, toisella sopiva hylky ja kolmannella Mantoja. Päivän päätteeksi kokkikin oli onnistunut päivällisen kanssa erityisen hyvin, eikä ruoasta jäänyt mitään kaloille syötettävää. |
|||||||||||||||||||||||||
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


























