Snorkkeli.net - Sukellusta Yli Maailman Rajojen! Advertisement
Palaa pinnalle arrow Artikkelit arrow Matkaraportit arrow Äkkilähtö Kroatiaan
17.05.2008
 
 
Äkkilähtö Kroatiaan PDF Tulosta Sähköposti
Arvosana: / 41
HuonoParas 
Kirjoittanut Turo Turja   
09.09.2006

Kuva: Tero TurjaHeti ostettuani Mondon sukelluskirjan tajusin, että ostoksesta tulisi kallis. Kaikki merkit tähän mennessä ovat vain vahvistaneet ensi vaikutelmaa. Kirjasta saa turhankin kalliita ajatuksia ja hetken mielijohteesta niitä sitten toteuttaa. Sain yllättäen työpaikanvaihdon johdosta järjestettyä itselleni viisi viikkoa ”ylimääräistä” lomaa, eli käytännössä koko elokuun. Koska minua tunnetusti vaivaa diagnostisoimaton akuutti krooninen ADHD aloin välittömästi täyttämään kalenteriani erilaisilla aktiviteetteilla. Tekemisen puute käy yleensä vaaralliseksi sekä itselleni että ympäristölleni.

 

Osa elokuusta menisi ilmailuharrastuksen parissa, mutta vähintään puolet tuli saada upotettua sukeltamiseen. Jostain käsittämättömästä syystä Punainen Meri on minulta jäänyt käymättä, joten se kuului ilman muuta ohjemaan, mutta sijoittui vasta kuun loppupuolelle. Kuukausi alkoi olemaan mukavasti pulkasta, mutta viikko 33 kummitteli vielä täysin tyhjyyttään kalenterissani. Paniikki alkoi hiipimään pahasti kulman takaa, koska kohta oli enää viikko aikaa tehdä asialle jotain.

Kaverini oli ollut YK-joukoisssa Bosniassa ja käynyt keväällä owd-kurssin Kroatiassa. Muistin hänen kehuneen maata kauniiksi ja maininneen, että maasta löytyy suomalaisen (80-luvulla Itävaltaan muuttaneen) Annan omistama sukelluskeskus Najada diving. Oli viikonloppu kun ajatus sukellusmatkasta Kroatiaan pälkähti päähäni ja siis tuumasta toimeen selvittämään mahdollisuutta. Kaverini sai vastata loputtomaan määrän kysymyksiäni ja pikakertaus Mondosta vahvistivat päätökseni, Kroatiaan.

Maanantaina 7.8 lähetin ensimmäisen s-postin Kroatiaan jossa kysyin majoituksen ja sukellusten hintaa. Olin jo netistä tutkinut, että lennot saisin Budapestin kautta noin 450 eurostodollarilla. Vastaus tuli muutaman tunnin kuluttua ja viikon (7 päivää joista 6 sukellusta) majoitus sekä sukellukset tulisivat yhteensä kustantamaan noin 500 samaista yhteiseurooppalaista valuuttaa joten päätös oli helppo tehdä.

Vaihdoin vielä muutaman mailin Annan kanssa joissa tarkensin asioita ja joiden perusteella tein lopullisen päätöksen. Varasin lennot seuraavaksi sunnuntaiksi Splitiin (7 päivää perillä) ja heitin mailin Kroatiaan, jotta varatkaahan minulle katto pään päälle ja tilaa veneestä, tulossa ollaan. Kaikki tämä siis tapahtui tuon maanantain aikana. Kuluvan viikon aikana yritin haalia mahdollisimman paljon tietoa Kroatiasta sukelluskohteena, mutta joko olen onneton tiedon hakija (todennäköinen vaihtoehto) tai sitten suomalaiset eivät vielä ole löytäneet Kroatiaa sukelluskohteena.

Kuva: Tero TurjaNo Anna vastaili kysymyksiini lähinnä koskien tarvittavia varusteita joten luottavaisin mielin matkaan, mukana kuivapuku ja lämmintä vaatetta kuten oli neuvottu (VIRHE). Mihin ihminen tarvitsee lämmintä vaatetta (minulle se tarkoittaa fleeceä etc) kun lämpötila ei yölläkään laske alle 20 asteen. Tai mihin tarvitsee kuivapukua jos veden lämpötila on koko ajan päälle 20. Itse olisin selvinnyt 5mm koko puvulla, mutta lokaalit käyttivät 7mm semidry pukuja.

En ole käynyt entisen Jugoslavian alueella ko. maan kaatumisen jälkeen, mutta jo saaapuminen Splitiin oli positiivinen yllätys. Lentoasema oli siisti ja ennen kaikea maahantuloselvitys oli tehokkuudessaan sellaista luokkaa, että muut välimeren alueen EU-valtiot voitaisiin siirtää takaisin neuvottelemaan jäsenyydestä Turkin kanssa ja ottaa Kroatia tilalle. Toinen positiivinen yllätys oli, että minua oltiin kentälä vastassa. Hieman tätä ihmettelin sillä olin ilmoittanut etten tarvitse lentokenttäkuljetusta koska vuokraan auton. No mikäs siinä, olisihan helpompi löytää perille aborginaalin oppaan perässä kuin itse haahuilla. Ivoksi esittäytynyt sukelluskeskuksen kaveri ehdotti, että ajaisimme rantatietä jolloin voisin nähdä maisemia mitä moottoritietä ajaessa ei näkisi, en laittanut vastaan. Myöhemmin selvisi, että Annan ei suinkaan ollut unohtanut perua noutoani, vaan koska kaveri oli juuri ennen saapumistani tuonut toisen paxin kentälle, niin häntä oli ohjeistettu odottamaan minua ja opastamaan perille (loistavaa palvelua sanoisin).

Sekä maisemista että liikenteestä huomasi välittömästi, että olin tullut välimeren rannalle. Maasto oli karuhkoa mutta kaunista ja liikennekulttuuri puolimielipuolinen (nopeusrajoitus on miniminopeus ja sulkuviiva ei tarkoita ohituskieltoa), onneksi olen hyvä adaptoimaan myös ajotyylini.

Kuva: Tero TurjaSaavuin iltapäivällä Murterin kylään jossa Najadan sukelluskeskus toimii ja jossa tulisin seuraavan viikon tukikohtaani pitämään. Vastaanotto sukelluskeskuksessa oli lämmin ja paperisota hoidettiin nopeasti pois alta, Kroatiassa jokainen tarvitsee mm. paikallisen sukelluslisenssin joka on vuoden kerrallaan voimassa. Erittäin positiivinen yllätys oli, että kamojen säilytyksen lisäksi keskus tarjosi käyttöön lukittavan kaapin jossa voi säilyttää hiukan arvokkaampaa tavaraa.

Ehdin saada paperityöt tehtyä ja sukevarusteet paikoilleen kun minua tultiin noutamaan majoitukseen. Olin ilmoittanut, että vakavasta luonneviastani johtuen halusin oman apartmentoksen sillä minun sijoittaminen jonkun tuntemattoman onnettoman kanssa samaan majoitukseen rikkoo YK:n ihmisoikeusjulistusta. Apartmentos oli oli sitä mitä saattoi odottaa, ei todellakaan 5 tähden hotelli tasoa, mutta se oli siisti, suihku ja vessa toimivat ja sisään ei satanut, kaikki oli siis paremmin kuin hyvin.

Kamat paikoileen ja tutustumaan mitä Murter niminen kylä tarjoaisi matkamiehelle. Kylä on selkeästi perhelomakohde eikä tarjoa yöelämää kaipaaville käytännössä mitään. Koko päivän matkustettuani olin kuitenkin sitä mieltä, että illallisen lisäksi en muuta kaivannut. Kylä siis tyydytti sen hetkiset tarpeeni paremmin kuin hyvin.

Maanantai aamu valkeni ja lähdin hyvissä ajoin kohti sukelluskeskusta (n 300 metriä majoituksesta) aikomuksenani nauttia aamiainen jossain kahvilassa. Aina ei kaikki suju kuten elokuvissa. Hämmästykseni oli suuri kun jouduin toteamaan, että vain pari kahvilaa oli auki ja niistäkään ei saanut kahvin lisäksi kuin alkoholia. Myöhemmin minua sivistettiin, että paikassa vallitsee ”italialainen” kultturi eli ihmiset tulevat omine eväineen aamiaiselle kahvilaan ja tilaavat siellä pelkän kahvin, oppia ikä kaikki.

Sukelluskeskuksen toiminta oli sanoisinko erittäin hyvin organisoitua. Toimiston seinällä oli iso taulu johon oli merkitty veneet, kuka missäkin veneessä oli ja mikä minkäkin veneen kohde oli. Porukat oli jaettu veneisiin kokemuksen perusteella siinä määrin kuin se oli mahdollista. Alku siis tuntui ainakin lupaavalta. Keskus tarjoaa kaikki ”perus” PADI kurssit sekä siis tietysti sukellusreissuja. Keskuksen pääasiallinen asiakaskunta koostuu etelä- ja keskieurooppalaisista, mutta siellä oli kuluvana kesänä ollut suomalainenkin DM.

Operointi tapahtuu kolmella veneellä, joista kaksi pienempää keskittyvät lähikohteille ja koulutuskäyttöön ja suurin vene vie sukeltajia kaukaisemmille kohteille. Kaikki veneet ovat ns. pikaveneitä eli niissä ei siis ole hyttiä tai ruokailutiloja.  Keskustelin Annan kanssa tästä venevalinnasta ja hän kertoi, että keskuksen toimintaa aloittaessaan hän oli todennut suurimman asiakaspotentiaalin löytyvän todennköisesti ns. perhematkailijoista. Tästä johtuen keskuksen ideana on tarjota kahden sukelluksen päiväreissuja joilta paluu tapahtuu alkuiltapäivästä. Täten varsinkin naputtavaa ”pintapoijua” mukanaan raahaavat ehtivät vielä iltapäivän aikana rauhoittaa tämän sukeltamisesta automaattisesti aktivoituvan naputuksen.

Käytännössä asiakkaat kokoontuvat keskukselle kasaamaan kamojaan klo 9 ja lähtö merelle tapahtuu noin 9.30. Matkat kohteille kestävät noin 30-60 minuuttia kelistä ja kohteesta riippuen. Ensimmäisen sukelluksen jälkeen aikaa vietetään joko merellä tai mikäli kohteen lähistölle sattuu joku saarien satamista käydään typettelemässä jossain satamakahvilassa. Rahaa siis kannattaa aina pitää mukanaan ja miksei jotain purtavaakin. Najadan veneillä ei ole tarjolla kuin vettä, eli omat eväät mukaan.

Kuva: Tero TurjaSukelluskohteita Kornatin luonnonpuisto saaristossa riittää. Kuuden päivän aikana tein 12 sukellusta ja vain kerran olin samalla mestalla kuin aikaisemmin. Kohteet ovat lähinnä joko hylkyjä tai seinämiä. Näkyvyys on pääsääntöisesti joko hyvä tai loistava. Ja vaikka kohteet eivät ole Thaimaa tyyppisiä ”uidaan kalasopassa” niin ainakin itse nautin suunnattomasti niiden hieman karummasta kauneudesta. Tämä”karuus” ei todellakaan tarkoita mitään Suomen olosuhteita, vaan nähtävää riittää yllin kyllin.

Alueen vesille ei kannata lähteä mikäli kalojen tiirailu kuuluu ykkösinnostuksen kohteisiin (skorppioni kaloja oli kyllä runsaasti). Elämää vedestä kyllä löytyy, mutta itseäni kiinnostivat erityisesti äyriäiset, mustekalat sekä merietanat joita alueella oli todella paljon. Myös vedenalainen kasvusto on todellakin näkemisen arvoista. Erityisesti ihastuin Kauniiseen Gorgonia koralliin mitä alueella on suhteellisen paljon.

Ehdottomasti kokemisen arvoinen sukellus (mikäli kokemus riittää) on Hylky nimeltä Francecka da Rimini. Tämä liitoutuneiden toisen maailman sodan aikana upottama ammuslaiva makaa syvällä, mutta on todella hyvin säilynyt. Mm ruuma on avoin ja sinne pääsee ihastelemaan siellä vieläkin olevia ammuksia. Haitta puolena on hylyn syvyys sillä parhaimmillaan syvyyttä tuli melkein 50 metriä, eli ihan kaikille se ei sovi.

Kuva: Tero TurjaKaiken kaikkiaan lähes joka sukelluksella meni 30 metriä puhki helposti, eli sukellukset joita tein eivät olleet sieltä helpoimmasta päästä. Ja yleensäkin paikan seinämillä sai olla varovainen sillä useat niistä menevät todella syvälle ja upeassa näkyvyydessä syvyyden tajun menettää helposti. Jos oma kompuutteri sallii äänihälytykset niin syvyyden suhteen niiden käyttäminen näissä vesissä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto.

Keskustelin Annan kanssa Kornatin alueen kohteista yleensä ja hän kertoi, että kohteita löytyy runsaasti myös kokemattomimmille pukeltelijoille. Eli kaiken kaikkiaan aluetta voi suositella kaikentasoisille sukeltajille. Najada diving ei itse järjestä live-a-board reissuja, mutta heidän kauttaan niidenkin varaaminen onnistuu, sama koskee tekniikkasukeltamista.

Hyvien maisemien (niin veden päällisten kuin alaistenkin) lisäksi sukeltamisesta teki erityisen nautittavaa ruuhkattomuus. Kerran samalla kohteella oli toinen vene kuin omamme. Eli missään ruuhkissa ei todellakaan tarvitse sukeltaa. Ja koska Najadan veneisiinkin menee maksimissaan 8 asiakasta sekä staffi niin tilaa vedessä on riittämiin.

Kuva: Tero TurjaTässä jutussa olen puhunut vain yhdestä keskuksesta mutta alueella niitä on riittämiin, eli valinnan varaa on. Sama koskee majoitusta, tieden varsilla on jatkuvasti kylttejä joissa mainostetaan huoneita ja sukelluskeskuksia. Itse olin kuitenkin Najadan palveluihin ja ennen kaikkea staffin asenteeseen ja osaamiseen tyytyväinen. En ennen reissua tehnyt mitään hintavertailua, sillä uskon vahvasti, että kilpailu pitää hinnat kurissa ja valitsin paikan saamani positiivisen palautteen perusteella, eikä tarvinnut katua. Lisätietoa keskuksesta löytyy osoitteesta www.najada.com, lupailivat, että talvella saattavat sivut kääntyä pohjoisemmillekkin kielille kuin lontoo, kermaania ja Kroatia ;).

Itse aion tehdä Kornatin suuntaan uudenkin sukellusreissun, mutta todennäköisesti live-a-boardilla. Sukelluskohteet ovat samoja, mutta ajatus majoittumisesta joka yö eri satamaan saarilla kiehtoo. Näissä satamissa kun sukellusten välissä vierailimme, niin ei todellakaan voinut tietää millä vuosisadalla olemme, aika tuntui hylänneen kyseiset paikat.

 
< Edellinen   Seuraava >
DAN Europe
 
DAN Europe
 
DAN Sponsor nr
89543.1095.0031

Yhteistyössä
 
Ursuit Heavy Light
  
Suunto
 
Mares
 
SSI Nordic  
 
Top! Top!