|
Kirjoittanut Kimi
|
|
26.08.2002 |
|
Marraskuun ensimäisenä viikonloppuna suoritin jääsukellus kurssin, vaikka se järjenvastaista touhua onkin.
Kurssin "avovesiosuudet" pidettiin Kiskossa. Kiskon kaivos on eräänlainen avolouhos josta ilmeisesti on louhittu jonkinlaista rakennuskiveä. Kuopan koko on karkeasti arvioitu noin 20-30 m leveä ja 100 m pitka. Syvyyttä on keskimäärin noin 18-22 metriä. Kuopan länsireunalla on tasanne jonka syvyys on n. 5-6 metriä, ja tähän kohtaan on näköjään reijät aina sahattu. Vesi on talvella kirkasta noin 10 metriin saakka, ja 15-18 metrin kohdalla alkaa näkyvyys pikkuhiljaa muuttua huonoksi. Veden alla oli mielestäni kohtuulisen valoisaa aina 10 metriin saakka, tästä alaspäin tarvittiin jo valaisinta.
Yllätys oli kuopassa asuvat kalat. Itse näin tasanteella useita ahvenia sekä särkikaloja. Keskellä kuoppaa oli iso parvi särjen, tai mitkä lie, poikasia. Moni on myöskin kertonut nähneensä ison yksinäisen hauen. Yllättävää oli miten kesyjä kalat olivat, ne tarjosivat todella hienon kohteen amatöörivalokuvaajalle, (siis minulle). Itse jääsukellus sinänsä ei ollut mitenkään erikoista. Vesi ei tuntunut missään vaiheessa erityisen kylmältä, eikä tietoisuus siitä, että pään päällä oli jääkansi tuntunut mitenkään oudolta tai ahdistavalta.
Ensikertalaiselle oli kuitenkin mielenkiintoista ihailla jääkantta omin silmiin, sammakkomies- perspektiiivistä. Kiskon kuopassa oli jotenkin turvallinen ja "lämmin atmosfääri".
Jääsukellus kurssi osoitti kaikenkaikkiaan sen, että keskellä talvea voi suomessakin harrastaa sellaista sukeltamista, josta voi saada niin hienoja kokemuksia ja muistoja, että niitä kannattaa vielä vanhuuden päivinä vielä muistella.
Kursilla meitä taisi olla 5 oppilasta ja kaksi "aikusta". Kurssin järjesti VHR Diving ja kouluttajana toimi Mustosen Artsi. Kiskossa oli koko viikonloppuna väkeä ja jäähän oli tehty kolme reikää joista kaikista sukelletiin. Mitään tungosta ei silti ollut. Yksi syy miksi Kisko on tullut suosituksi lienee se että autolla pääsee ihan kivenheiton päähän rannasta, eli romujen roudaaminen on niin helppoa, kuin se yleensä voi olla.
Kisko sijaitsee noin 120 km Helsingistä Saloon suntaan. Ajo-ohjeita en aio antaa koska saisin vain haukut, kuin paikka ei löytyisi niiden perusteella kuitenkaan. Ja lopuksi huomautus että jäädyykki vaatii aina että laitteet on kunnossa, sekä jääsukeltaja pätevyyden.
|