Olen tällainen myöhäisherännäinen harrastajasukeltaja enkä näin yli nelikymppisenä ole kovin kiinnostunut Suomen oloissa sukeltamisesta, vaan nautin lomamatkoilla leppoisista sukellusretkistä lämpimissä, värikkäissä ja eläinrikkaissa vesissä. Usein Thaimaassa käydessäni kuulin Raya Diversin tuttujen sukeltajien haaveilevan liveboard –reissuista ja ajattelin, että kyllähän minäkin tuollaiselle reissulle haluan. Niinpä kun varasin Raya Diversilta helmikuussa 2007 nitrox-kurssin suoritettuani neljän päivän sukellussafarin Queen Scuballa, Rayan henkilökunnan joukosta kuului hiljaisia, haikeita huokauksia…

Hyppäsin pikkubussiin, joka vei meidät - jännittyneinä safaria odottavat sukeltajat ja hilpeät Queen Scuban sukellusoppaat - Kao Lakin vieressä sijaitsevaan Taplamun satamaan. Nousimme laivaan ja kasasimme sukelluspakettimme, jotka pysyivät kasattuna koko reissun. Laivabriiffissä ennen illallista matkanjohtaja – luotettava ja britiksi hulvattoman hauska elämäntapasukeltaja Rich – antoi ohjeet laivakäytäntöihin ja kertoi tulevien päivien ohjelmasta. Hän esitteli sukellusoppaat, jotka muuten kaikki olivat tarkasti hommaan valikoituja ammattilaisia sukelluskouluttajia, mutta samalla todella värikkäitä ja iloisia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Thaimaalainen kapteeni ja laivahenkilökunta oli myös ammattitaitoista ja kokenutta. Huomasin olevani ainoa suomalainen koko laivassa. Nimittäin myös asiakkaat olivat eri puolilta maailmaa, eikä yhtäkään lisäkseni koto-Suomesta. Olin siis ottanut kitaran turhaan mukaan. Tosin eräänä riehakkaana iltana laulatin porukkaa kitarani kanssa. Kansainvälisten hittien lisäksi myös suomalaiset suosikit upposivat hyvin yhteislauluina… Nimittäin japanilaiseen sukeltajaryhmään…  '

Yön aikana Queen Scuba siirtyi Similanin saarten luonnonsuojelualueelle ja kammottavan aikaisen herätyksen ja pikkuaamiaisen jälkeen aloitimme sukellukset. Richin sukellusbriiffissä jaettiin sukeltajat ryhmiin. Meidän ryhmäämme veti siro ruotsalaisneito Lisa. Ruotsalaispariskunnan Karinin ja Jocken lisäksi ryhmään liittyi sukellusparikseni syntymähilpeä brittiläinen maailmanmatkaaja Rory, jolle opetimme määrätietoisesti ruotsia koko matkan ajan! Ensimmäisen sukelluksen jälkeen nautimme varsinaisen eli siis todella tuhdin aamiaisen. Ennen lounasta sukelsimme toisen kerran ja kolmannen sukelluksen jälkeen nautimme välipalan. Iltasukellus tehtiin joko iltahämärissä tai pimeän jo tultua ja sen jälkeen tietysti syötiin illallinen. Ymmärsin silloin, mitä Rayan sukeltajat tarkoittivat, kun he valmistivat minua matkaan; liveboard on sukeltamista, syömistä ja nukkumista! Uni maistuikin myös sukellusten välillä, sillä neljä sukellusta päivässä ja lisäksi runsaat ja maittavat ateriat unettavat mukavasti tropiikin lämmössä. Pullot täytettiin henkilökunnan toimesta sukellusten välillä huomaamatta ja tehokkaasti. Olipa muuten outoa - mutta mukavaa, kun ei tarvinnut jatkuvasti purkaa ja kasata varusteita. Ykkösvaihe vain irti pullosta ja syömään!

Toisena sukelluspäivänä jätimme kahden sukelluksen jälkeen Similanin saariryhmän taakse ja seilasimme Koh Bon -saarelle, jossa kohtasin elämäni ensimmäisen mantan. Tuo mahtava ilmestys ponnahti ryhmämme keskelle heti kun olimme hypänneet veteen! Kun Lisa oli arvioinut ensimmäisen sukelluspäivän aikana sukeltajankykymme saimme vähitellen hiukan vapauksia veden alla. Minulle mieleenpainuvin hetki oli, kun saimme jäädä Jocken kanssa kaksistaan vielä tutkimaan koloja ja kaloja muiden lähtiessä pintaa kohti ilmojen käydessä heillä vähiin. Toimimme näin muillakin sukelluksilla ja Jockekin koki nämä karkumatkat jännittävinä seikkailuna.

Turvallisuutta korostettiin aina briiffeissä, mikä on ainakin minulle tärkeä asia. Jokaiselle sukeltajalle annettiin käyttöön turvamakkara. Tämä oli erinomainen asia, sillä saatoimme sukellella parin kanssa omia reittejä ja pintautuessa oli thaimaalainen miehistön jäsen kumiveneen kanssa hymyillen auttamassa takaisin laivalle. Rory ei koko reissun aikana päässyt sinuiksi turvamakkaran kanssa, vaan onnistui jatkuvasti sotkeutumaan turvamakkaran naruun. On muuten vaikea pitää regulaattoria suussa, kun alkaa naurattaa katsellessa kaveria safety stopissa, joka on onnistunut kietoutumaan umpisolmuun makkaranaruun. Sitkeästä yrittämisestä ryhmämme palkitsi hänet arvokkaalla lisänimellä ”Rory the Korv”…

Kolmantena sukelluspäivänä poikkesimme aamusukellukselle Koh Ta Chain saarelle ja siitä yhdelle maailman mahtavimmalle sukelluskohteelle eli Richelieu Rockille. Tämä pieni riutta keskellä avomerta on ainoa turvapaikka valtavalle määrälle mereneläviä. Roryn, joka oli innokas valokuvaaja, oli vaikea kuvata veden alla, koska kalaparvet pyörivät niin tiiviisti ympärillämme. Eipä ollut liioittelua, kun briiffissä käytettiin termiä ”jumping into fishsoup”. Rorykin oppi nopeasti pyytämään Lisalta sujuvalla ruotsinkielellä ”mera fisksoppa, tack!” …

Koska sukeltamisen turvallisuutta korostettiin, tarjottiin briiffeissä usein myös vaihtoehtoisia kohteita. Jos esimerkiksi ei tuntunut houkuttelevalta lähteä Koh Bonin Pinnaclelle, joka oli selkeästi kokeneemmille sukeltajille tarkoitettu ja suhteellisen syvälläkin, niin saattoi mennä toisen ryhmän mukana saaren rantariuttoja nuuskimaan. Turvallisuuteen liittyi myös olutlistan seuranta henkilökunnan toimesta. Jos joku innostuisi merkitsemään juomalistaan illalla useita oluita, niin Rich ilmoitti tulevansa kertomaan kyseiselle sukeltajalle, että on parempi jättää seuraavan aamun sukellus väliin. Okei, tunnustankin nyt tässä julkisesti, että Roryn vihdoin onnistuttua kolmantena päivänä olemaan sotkeutumatta turvamakkaransa naruun, niin juhlistimme tapahtumaa merkitsemällä olutlistaan ”vielä yhdet”. Nautimme nämä ”ylimääräiset” oluet auringon laskiessa etukannella hihitellen kuin pahaiset pikkupojat pahanteossa…

Kolmannen päivän viimeinen sukellus oli muuten ”auringonlaskusukellus” Koh Surin Tay -saaren koskemattomalla riutalla, jolloin päivällä liikkuvat eläimet alkoivat hiipiä koloihinsa ja yöeläimet ryömivät vähitellen esiin. Illalla siirryimme Koh Bonin saaren kupeeseen, joten neljännen päivän aamusukellus tehtiin siinä. Reissun viimeinen sukellus oli Boonsung Wreck, joka oli eräänlainen ihmisen tekemä keinotekoinen riutta ja turvapaikka monenmoisille meren eläville.

Taplamun satamasta pikkubussi kyyditsi minut takaisin retken aloituspisteeseen eli Raya Diversin toimistolle, jossa useampi Rayan sukelluskouluttaja ja –opas tuli kyselemään safarikuulumisia. Luonnollisesti selostin suu vaahdossa kaikkea näkemääni ja kokemaani. Ympärilläni kuului outoa henkäilyä: Raya Diversin sukeltajien huokailut vain syvenivät…

Tein helmikuun 2007 safarin aikana 14 sukellusta, joista kolme oli yö- tai auringonlaskusukellusta. Sukelluksista viisi tein nitroxilla (EAN 32, pieni lisämaksu).

UUDEN VUODEN SAFARI

Joulukuussa 2007 menin Queen Scuballe uudestaan vaimoni kanssa viiden päivän safarille (uuden vuoden takia yksi sukelluspäivä lisää!). Minulle tuli tuolloin yhteensä 17 sukellusta, joista neljä yösukellusta ja viisi nitroxilla. Huikea kokemus oli minulle ensimmäinen merihevonen Richelieu Rockilla! Vaimoni ensimmäistä liveboardkeikkaa varjosti hieman toisena sukelluspäivänä puhjennut korvatulehdus. Hän pystyi tekemään kuitenkin kerran päivässä ”matalan” riuttasukelluksen, joko minun kanssani tai Queen Scuban kouluttajan kanssa. Vaimoni hiukan poskelleen menneen reissun pelasti viimeisellä sukelluksellamme Koh Bonilla (max 8 m!) tapaamamme manta, joka tuli uteliaana kiertelemään ympärillemme. Tämä oli vaimoni ensimmäinen kohtaaminen mantan kanssa ja tapahtuman arvoa korosti se, että muut sukellusryhmät eivät kohdanneet syvemmällä sukeltaessaan mitään merkittävää!

Lisätietoja Raya Divers