Snorkkeli.net - Sukellusta Yli Maailman Rajojen! Advertisement
Palaa pinnalle arrow Uutisarkisto arrow Tuoteuutiset arrow Miljoonas Suunto sukellustietokone valmistui
06.07.2008
 
 
Miljoonas Suunto sukellustietokone valmistui PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Toimitus   
22.12.2005
Pian 70-vuotias Suunto on kehittää jatkuvasti uusia tuotteita, alkuaikojen innovaatiosta, nestetäytteisestä kompassista on edistytty viimeisimmän tekniikan mukaisiin sukellustietokoneisiin. Marssikompassista syntyi legendaarisesti ensimmäinen sukelluskompassi, kun englantilainen ammattilaissukeltaja sattui käyttämään maastokompassia sukeltaessaan. Hän otti yhteyttä Suuntoon ja ehdotti uutta aluevaltausta. On sanomattakin selvää, että hänen keksintönsä otettiin ilomielin tuotantoon Suunnolla mutta kukaan ei osannut arvata, mitä oli vielä tulossa.

Vuonna 1987 alkoi todellinen menestystarina, jota ei vielä silloin tiedetty. SME sukellustietokone siirtyi sarjatuotantoon. Tämän sukellustietokoneen ammattimaiset laskentamallit suunnitteli Suunnon Ari Nikkola. Hänen laskentamalleistaan tuli niin tunnettuja sukelluspiireissä, että ne nimettiin Suunto-Nikkola -algoritmeiksi.

SME:n lanseerauksesta on kulunut jo 18 vuotta ja nykyään Suunto on maailmanlaajuisesti markkinajohtaja sukellustietokoneiden valmistajana.

Maailman ensimmäinen ranteessa pidettävä sukellustietokone, Spyder lanseerattiin vuonna 1997. Suunto Vyper tuotiin markkinoille vuonna 1999 ja se on kaikkien aikojen eniten myyty Suunto sukellustietokone. Vyper valittiin myös suosituimmaksi sukellusinstrumentiksi sukellusmessuilla Englannissa lokakuussa 2005.br>
Nykyään Suunto D9 on eittämättä sukelluskategorian lippulaivatuote ja AIDA (kansainvälinen vapaasukellusjärjestö) käyttää sitä myös virallisissa ennätysyrityksissä.

Miljoonas Suunto sukellustietokone valmistui 1. marraskuuta 2005. Tätä saavutusta juhlittiin Suunnon pääkonttorilla. Suunnon toimitusjohtaja Juha Pinomaa piti puheen, jossa hän onnitteli henkilökuntaa tästä mahtavasta saavutuksesta. Kiitos kuuluu myös asiakkaillemme, ilman heitä tämä saavutus ei olisi ollut mahdollinen. Juhlavuoden kunniaksi Suunto on valmistanut yhden Suunto D9 sukellustietokoneen, jonka matkaa tehtaalta loppukuluttajalle voi seurata suunto.com -sivulla sekä seuraavassa Suunto Inside Diving -uutiskirjeessä. Seuraa nettisivuiltamme, kuka saa tämän laitteen!

Lähde: Suunto.fi  

 
< Edellinen   Seuraava >
DAN Europe
 
DAN Europe
 
DAN Sponsor nr
89543.1095.0031

Yhteistyössä
 
Ursuit Heavy Light
  
Suunto
 
Mares
 
SSI Nordic  
 
Top! Top!