Snorkkeli.netin tutkivan journalismin osasto sai käsiinsä Suunnon uuden Wingsin. Pussi ei olisi voinut tulla testiin paremmassa välissä. Edessä oli melkein viikon reissu Norjan kirkkaisiin vesiin.
Liivi on nosteeltaan 55 lbs, eli noin 25 kg. Kokoa on saman verran kuin Halcyonin suositussa mallissa. Täyttölaite on ulkonäöltään samanlainen kuin Suunnon muissakin liiveissä. Sen tarkemmin en jaksanut purkaa täyttölaitetta tutkiakseni sisäistä rakennetta. Täyttöletkusta on jätetty pois ns. vetotyhjennys mahdollisuus, joten senkin puolesta pussi on varsin asiallinen olemukseltaan.
Pitkän ajomatkan jälkeen päästiin tositoimiin. Ensimmäinen dyykillä sai hieman kosketusta uuteen Wingsiin. Painoin liiviin reilusti ilmaa, ja hyppäsin veteen. Kelluvuus pinnalla oli taattu, sen verran korkealle liivi nosti. Noste riittää siis monenlaiseen käyttöön. Minun käytössäni potentiaalista ei ole käytössä kuin pieni osa. Dekopullojen yms. kanssa pelailut eivät kuulu vielä ohjelmaan. Wingssin kanssa dyykattiin viikon aikana 9 kertaa. Rigissä oli aiemmin ollut Dive Riten Classic pussi. Suunnon pussissa oli nostetta huomattavasti enemmän. Suunnon täyttölaite tuntui mukavammalta, mutta se taitaa olla enemmän makukysymys. DR Classic pussin täyttölaite on jäätynyt muutamaan otteeseen hyvinkin helposti. Saattaisi olla huollon paikka. Suunnon täyttölaitetta ei saanut jäätymään, tosin olosuhteet olivat koko ajan plussan puolella, veden lämpö pysytteli koko ajan 4-5 asteen tienoilla. Pussissa on hyvin purettavissa oleva rakenne. Tämä selvisi vasta kotona kamoja huuhdellessa. Sisäpussi lähtee kokonaan irti, eli pussit saa pestyä helposti.
Suunnon Wings on luvattu Snorkkeli.netin tutkivan journalismin osaston käyttöön koko alkavaksi kaudeksi, joten lisää käyttökokemuksia hieman pidemmältä ajalta on tulossa kesän aikana. Suunnon wings on maahantuoja Ursukin mukaan tulossa myyntiin maaliskuun lopulla.
Snorkkeli.netin tutkivan journalismin osasto kiittää jo tässä vaiheessa Ursuk:a mahdollisuudesta testata uutuustuotteita. Samalla haluamme muistuttaa muitakin maahantuojia mahdollisuudesta antaa tuotteita testattavaksi käyttööömme. Yhteydenotot osoitteeseen