Museoviraston www-sivuilta poimittua:

Rakennusten entistämisavustus ja tuki muinaisjäännösalueiden hoitoon

Vuonna 2014 jaettavien avustusten hakuaika päättyy 31.10.2013.

Museovirasto jakaa vuosittain entistämisavustuksia valtakunnallisesti merkittävien, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten restaurointiin ja konservointiin sekä tukea muinaisjäännösalueiden hoitoon. Avustuksia myönnetään ensisijaisesti rakennussuojelulailla suojeltuihin kohteisiin tai kohteisiin, joiden kunnostus edellyttää antikvaarista asiantuntemusta. Lisäksi tukea myönnetään muinaismuistolain mukaisiin kiinteisiin muinaisjäännöksiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön budjetista tuleva avustusmääräraha on viime vuosina ollut noin miljoona euroa. Kohteille myönnetyt avustussummat vaihtelevat rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon ja restaurointitöiden laajuuden mukaan.

Hakuaika seuraavan vuoden hakukierrokselle päättyy kuluvan vuoden lokakuun lopussa. Avustuspäätökset tehdään maalis-huhtikuussa. Hakemusten arviointiin osallistuvat sekä Museoviraston että maakuntamuseoiden asiantuntijat.

Avustusta ei myönnetä takautuvasti ennen päätöspäivämäärää tehtyihin tai aloitettuihin töihin, sillä Museovirasto haluaa valvoa töitä ja tarkistaa korjaus- sekä hoitosuunnitelmat, niihin liittyvät työtavat ja materiaalit. Hakija sitoutuu jo hakiessaan noudattamaan Museoviraston ohjeita.

Alueellisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) myöntämät avustukset rakennusperinnön hoitoon muodostavat toisen tärkeän kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten korjausten tukimuodon.

Lisätietoja: erikoisasiantuntija Risto Holopainen, risto.holopainen@nba.fi, puh. 040 128 6313
(myös Sukeltajaliitto on uutisoinut asian sivuillaan)